tiistaina, joulukuuta 06, 2011

Suomi täyttää 94 vuotta


Halaava pariskunta ja muita ihmisiä, taustalla salossa liehuva Suomen lippu.


Itsenäisyyspäivää juhlistetaan eri tavoin ympäri Suomea mm. seppeleenlaskuilla sankarihaudoille ja Helsingissä ekumeenisella juhlajumalanpalveluksella sekä ylioppilaiden soihtukulkueella. Juhlapäivä huipentuu perinteisellä juhlavastaanotolla Presidentinlinnassa.
Juhlapäivä tuo muutoksia julkiseen liikenteeseen sekä kauppojen ja virastojen aukioloon, näistä lisää Itsenäisyyspäivän muistiossa.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pentti Arajärvi järjestävät Halosen kauden viimeisen itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton Presidentinlinnassa. Yle on avannut netissä Linnan juhlista kertovat sivut. http://yle.fi/linnanjuhlat/2011/, joilta käyvät ilmi mm. kellonajat, jolloin juhlia voi seurata Ylen kanavilta.

maanantaina, huhtikuuta 18, 2011

sunnuntaina, huhtikuuta 17, 2011

Eduskuntavaalit

Eduskuntavaalit

Suomen Perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville
kokoontuva eduskunta. Eduskunta on yksikamarinen ja siihen kuuluu 200 kansanedustajaa.


Kansanedustajat valitaan joka neljäs vuosi toimitettavilla vaaleilla. Vaalipäivä on vaalivuoden huhtikuun kolmas sunnuntai. Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset.

Eduskunnan tehtävät

perjantaina, huhtikuuta 15, 2011

lauantaina, tammikuuta 01, 2011

Wajiha


Hazaragi laulu
Laulaja: Wajiha


sunnuntaina, marraskuuta 14, 2010

Afganistan


Viisi Naton sotilasta kuoli Afganistanissa

julkaistu tänään klo 17:10, päivitetty tänään klo 19:21
Tienvarsipommit tappoivat kaksi Naton sotilasta ja kolme afganistanilaista poliisia sunnuntaina Etelä-Afganistanissa. Kolme Naton sotilasta puolestaan menehtyi yhteenotossa Itä-Afganistanissa.
Naton ISAF-joukkojen mukaan kaksi sotilasta kuoli sunnuntaina Etelä-Afganistanin rauhattomalla alueella. Tapaus sattui lähellä Pakistanin rajaa. Kolme sotilasta kuoli samalla alueella lauantaina kapinallisten hyökkäyksessä.
Lauantaina kuoli myös Tanskan viranomaisten mukaan yksi tanskalaissotilas Etelä-Afganistanissa sattuneessa pommi-iskussa.
Kolme Naton sotilasta puolestaan kuoli sunnuntaina yhteenotossa Itä-Afganistanissa. Nato ei kuitenkaan ole kertonut yhteenoton yksityiskohdista tai menehtyneiden kansallisuuksista.
Sunnuntaina menehtyi myös kolme afganistanilaista poliisia ja kolme siviiliä erillisissä pommi-iskuissa Etelä-Afganistanissa.
Uutistoimisto AP:n mukaan Afganistanissa on kuollut marraskuun aikana 31 Naton sotilasta. AFP:n mukaan tämän vuoden aikana Afganistanissa on menehtynyt 641 ulkomaalaista sotilasta, kun kuolleita oli viime vuonna 521

Sivun näyttöjä yhteensä